Peräti 628 matkailuyritystä osallistuu EU:n COSME-ohjelmasta rahoitettavaan SUSTOUR-hankkeeseen, jolla edistetään kestävän kehityksen käytäntöjen ja työkalujen käyttöönottoa matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien keskuudessa. Suomesta hankkeessa on mukana 41 yritystä. SUSTOUR-hankkeen kautta mukana olevat pk-yritykset saavat teknistä tukea toimintansa kehittämiseksi. Suomi on yksi hankkeen viidestä virallisesta partnerimaasta ja hanketta maassamme koordinoi Suomen matkailualan liitto ry SMAL. Maaliskuun 2022 alussa…
Kategoria: SMAL
SMAL:iin liittyviä artikkeleita
SMALin toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti Euroopan matkatoimistoalan järjestö ECTAAn varapuheenjohtajaksi
Suomen matkailualan liitto SMALin toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti on 10. kesäkuuta 2022 valittu Euroopan matkatoimistoliiton ECTAAn varapuheenjohtajaksi toimikaudelle 2022–2024 Nikosiassa, Kyproksella, pidetyssä kokouksessa. Mäki-Fränti on toiminut ECTAAn johtoryhmän (Executive Board) jäsenenä jo toimikausilla 2018–2020 ja 2020–2022. Seitsemästä edustajasta koostuvan johtoryhmän ja koko järjestön puheenjohtajaksi valittiin Frank Oostdam Alankomaista. Rahastonhoitajana jatkaa edelliskauden tapaan Marios Kammenos Kreikasta ja…
Matkailun maailma juhlii syksyllä – Finnish Travel Gala perjantaina 4. marraskuuta
Suomen matkailualan liitto SMAL ry Finnish Travel Gala palaa syksyllä 2022! Juhlahumuista iltaa vietetään 4. marraskuuta Pikku-Finlandiassa, Helsingissä. ”Olemme iloisia saadessamme toteuttaa vuoden upeinta matkailualan gaalaa yhdessä alan arvostettujen toimijoiden kanssa”, sanoo Suomen matkailualan liitto SMAL ry:n toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti. Gaalan kulta-kumppaneiksi ovat jo vahvistuneet Amadeus Finland Oy ja Investment and Development Agency of Latvia…
Matkapakettien tarjonta ensi kesälle palautumassa kohti normaalia
Suomen matkailualan liiton (SMAL) sevityksen mukaan matkapakettien tarjonta ensi kesälle on palautumassa kohti normaalia. Euroopan osuus matkakohteiden vallinnassa korostuu entisestään. Kansainvälinen matkustus elpyy vauhdilla ja myös suomalaiset varaavat matkoja taas niin lähiviikoille kuin kesälle, syksylle ja ensi talvelle, todetaan SMALin julkilausumassa. Erityisesti Eurooppa ja sen lähialueet korostuvat matkavalinnoissa. Matkapakettien tarjonta on vielä vajaan kolmanneksen pienempi…
EU:n SUSTOUR-tukiohjelma tarjolla matkanjärjestäjille ja matkatoimistoille
Eurooppalaiset matkanjärjestäjät ja matkatoimistot voivat nyt hakea EU:n rahoittamaan intensiiviseen tukiohjelmaan, jolla kehitetään yritysten toimintaa entistä kestävämpään suuntaan. Suomen matkailualan liitto ry SMAL osallistuu EU:n rahoittamaan SUSTOUR-hankkeeseen, jolla edistetään kestävän kehityksen käytäntöjen ja työkalujen käyttöönottoa matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien keskuudessa. Tänään 11. maaliskuuta 2022 on käynnistetty pk-yritysten haku, jonka tavoitteena on valita reilut 175 eurooppalaista pientä…
ECTAA tuomitsee jyrkästi Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan
Euroopan matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien liitto (ECTAA) tuomitsee jyrkästi Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan ja ilmaisee solidaarisuutensa Ukrainan kansalle ja matkakaupan yhteistyökumppaneilleen. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on tyrmistyttänyt koko maailman. Ei ole olemassa mitään oikeutusta itsenäistä maata vastaan tehdylle hyökkäykselle, joka tappaa ja tekee kodittomaksi lukemattomiaviattomia eurooppalaisia, sanotaan ECTAAm julkilausumassa. ”Ukrainan konflikti on ennen kaikkea humanitäärinen katastrofi. On yksinkertaisesti…
IATA ja ACI teettivät tutkimuksen omikron -matkustusrajoitusten vaikutuksista
Kansainvälinen ilmakuljetusliitto IATA sekä lentoasemien järjesto ACI (Airports Council International) ovat teettäneet talouden ja terveyden analyyseihin erikoistuneilla Oxeralla ja Edge Healthilla selvityksen matkustusrajoitusten vaikutuksesta omikron -variantin leviämisestä maailmalla. Esimerkkimaiksi tutkimukseen valikoituivat Italia ja Suomi. Tehdyn selvityksen noin 40-sivuinen loppuraportti päätyy lopputulemaan, että matkustusrajoituksilla ei ole ollut käytännössä juurikaan vaikutusta omikron -variantin leviämiseen. Raportin, jonka nimi…
SMALin matkanjärjestäjien markkinaosuudet elävät pandemian mukana
Suomen matkailualan liiton (SMAL) jäsenmatkanjärjestäjien vuoden 2019 lähes 900 000 lentäen tehdystä matkapaketista on tultu vuoden 2021 vain n. 117 000 matkaan. Alkaneelta vuodelta uskalletaan odottaa noin 300 000 matkan saalista. SMALin jäsenyritysten keskinäiset markkinaosuudet ovat muovautuneet pandemian myötä. Matkanjärjestäjistä Aurinkomatkat on kahmaissut reilusti suurimman yli 40 prosentin osuuden kuljetuista vähistä eli 116 692 matkustajasta. Tjäreborg kiri…
SMAL tuskailee: Matkatoimistomyynti edelleen kanveesissa vuonna 2021 – kansainvälinen matkustus elpyy verkkaisesti
Koronarokotusten herättämistä odotuksista huolimatta Covid-19-pandemia ei hellittänyt otettaan maailmalla vuoden 2021 aikana. Pandemia on koetellut toimialoja hyvin eri lailla; eräät alat ovat taloudellisesti hyötyneet pandemiasta, kun taas esimerkiksi matkailutoimialan yrityksistä suurin osa on joutunut taistelemaan hengissä pysymisestään. Suomen matkailualan liitto (SMAL) veti yhteen jo toisen annus horibiliksen eli vuoden 2021 aikaansaannoksia ja myös raportoi niitä 21.1.2022…
SMAL vetoaa: Maan hallituksen aikaansaatava kestävä exit-strategia jatkuvien rajoitusten sijaan
Suomen matkailualaa laajasti edustava SMAL on pyytänyt jo vuoden ajan hallitukselta johdonmukaista ja tulevaisuuteen katsovaa strategiaa yhteiskunnan avaamiseksi pysyvästi. Kaksi vuotta suuntaan jos toiseen sahanneet hallituksen ja viranomaisten asettamat rajoitukset ovat horjuttaneet suomalaisten uskallusta elää ja toimia normaalisti sekä tehneet Suomesta ennalta-arvaamattoman maan niin kansainvälisessä liike- kuin vapaa-ajan matkustuksessa. Koronapassin ja muihin pandemian aikana kehitettyjen…