Matkailu- ja matkakaupan alan monet keskeiset toimijat vaativat maan seuraavalta hallitukselta alan toipumista ja kasvua tukevia toimia. Matkailuala on merkittävä työllistäjä ja matkailuvienti palveluviennin kolmanneksi suurin toimiala. Alalla on erinomaiset mahdollisuudet palata koronapandemiaa edeltävälle kasvu-uralle, mutta se edellyttää hallitukselta kehitystä tukevia päätöksiä. Matkailu on yksi merkittävimpiä ja nopeimmin kasvavia palveluviennin aloja Suomessa. Pandemian hellittäessä sen…
Kategoria: SMAL
SMAL:iin liittyviä artikkeleita
Kolmen suurimman matkanjärjestäjän yhteenlaskettu markkinaosuus liki 80 prosenttia
SMALin Matkamessujen alla julkaisemat matkapakettitilastot kertovat yhä ’harvainvallasta’. Kolme suurinta matkanjärjestäjätahoa, Aurinkomatkat, TUI ja Tjäreborg, yltävät yhteensä 79,6 %:n markkinaosuuteen vuoden 2022 matkustajamäärissä SMALin matkapakettimääritelmän mukaisin perustein. Kun tarkasteluun otetaan vielä neljänneksi suurin Apollomatkat, on markkinoista yhteensä katettu lähes 90 % – eli matkustajamäärässä tarkalleen 89,8 % SMALin statistiikan mukaan. Matkapakettimyynti vuonna 2022 on vertailussa…
SMAL: Matkapakettimyynnin kolmen kärkikohteen järjestys pysyi muuttumattomana 2022
Vuoden 2022 Top ten -lista eli matkapakettimyynnin suosituimmat kohdemaat Järjestys 2022 – Järjestys 2019 – Matkustajamäärä 1. Kreikka (1.) 1 84 476 2. Espanja …
SMAL: Lentäen tehtyjen matkapakettien määrä kasvoi vuonna 2022 – Kreikka ja Espanja yhä suomalaisten suosikit
Euroopassa helmikuussa 2022 käynnistynyt sota, sen seurauksena syntynyt energia- ja talouskriisi sekä edelleen epävarmuutta luonut koronapandemia ovat tekijöitä, jotka jo yksittäisinä ilmiöinä loivat haasteita matkailualan liiketoimintakenttään. Kotimaanmatkailun varassa pandemian yli sinnittelyt mtkailun toimiala sai kuitenkin ilmaa siipien alle keväällä 2022, kun myös kansainvälinen matkustus Suomesta ulkomaille ja ulkomailta Suomeen lähti vihdoin isosti käyntiin. Vaikka pandemiaa…
Matkamessut avataan ensi viikolla – matkailun suurkatselmus palaa pitkältä tauolta!
Matkailualan suurkatselmus Matkamessut nostaa matkailun ilmiöt, kohdevinkit ja tarjoukset valokeilaan ensi viikolla -tammikuun viikolla kolme. Luvassa on kansainvälistä tunnelmaa, ajankohtaisia aiheita ja elämyksiä 70 eri maasta. Kotimaan alueella esitellään ennätyksellinen määrä uusia yksilöllisiä matkailupalveluja. Matkamessut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 20.-22.1.2023 . Matkakaupan väki aloittaa jo torstaina 19.1. omalla ammattilaispäivän ohjelmallaan. Kotimaan matkailu on ollut viime vuosina…
ECTAA: Matkapakettien tulevaisuus vaakalaudalla
ECTAA, joka on 30 Euroopan maan kansallisten matkatoimisto- ja matkanjärjestäjäliittojen kattojärjestö, jyrähtää EU-komission suunnitelmille muutoksista matkustajien kuluttajansuojaan. ECTAA edustaa noin 123 000 eurooppalaista alan yritystä. Suomen matkailualan liitto (SMAL) on ollut ECTAAn täysjäsen vuodesta 1995 alkaen, jolloin Suomi liittyi Euroopan unioniin.Matkanjärjestäjät ovat huolissaan EU-komission suunnitelmista matkustajien kuluttajansuojan parantamisessa. Komission tavoitteet lisäävät epätasa-arvoa matkailuyritysten kesken. Thessalonikissa…
ECTAA kokosi matkakaupan väen syyskokoukseen Kreikan Thessalonikiin
Euroopan matkatoimisto- ja matkanjärjestäjäorganisaatio ECTAA kokosi joukkonsa syyskokoukseen Kreikan Thessalonikiin 24.-25. marraskuuta 2022. Kokouspaikan valinnalla haluttiin ilmentää, että myös Kreikka on ympärivuotinen matkailun kohdemaa. ECTAA:n syyskokoukseen osallistui kolmekymmentä maata, Suomi SMALin johdon voimin mukana. Työohjelma ECTAA:n näkökulmaa noudattaen käsitteli alan keskeisiä asioita eurooppalaisesta katsannosta. Keskeisiä teemoja nyt olivat vastuullisuus, kestävä kehitys sekä työvoimaongelmat, työvoiman vähyys…
Finnish Travel Galassa palkittiin matkailualan toimijoita ja kohteita
Perjantaina 4.11.2022 järjestetyssä Finnish Travel Galassa palkittiin kahden koronavuoden jälkeen taas ansioituneita ja suosittuja matkailuyrityksiä, -toimijoita ja kohteita. Pikku-Finlandiassa, Helsingissä, juhlitun matkailugaalan järjestelyistä vastasi Suomen matkailualan liiton (SMAL) palveluyhtiö Smalser Oy. Gaala kokosi yhteen 400 kotimaista ja kansainvälistä matkailuammattilaista juhlimaan matkailun elpymistä koronakurimuksesta, mutta samalla kuulostelemaan, miten poliittiset ja taloudelliset haasteet heijastuvat alan eri yrityksiin….
Matkamessut avaa matkailualalle suunnatun vastuullisuuskilpailun
Matkamessut avaa matkailualan yrityksille ja toimijoille Vastuullisuuskilpailun, jossa haetaan matkailun vastuullisuuteen pohjautuvia matkailutuotteita ja -palveluja. Kilpailun finaali on Matkamessuilla 20.1.2023, jossa jaetaan Suomen Messusäätiön myöntämä 6 000 euron palkintoraha. Matkamessut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 20.-22.1.2023. Ammattilaispäivä on torstai 19.1.2023. Matkamessujen Vastuullisuuskilpailu kutsuu matkailualan yritykset ja toimijat ilmoittamaan oman vastuullisen matkailutuotteensa tai -palvelunsa mukaan kilpailuun. Vastuullisuuskilpailuun haetaan tuotteita…
ECTAA: matkanjärjestäjät haluavat eurooppalaisen lainsäädännön vastaavan todellisuutta
Matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien eurooppalainen edunvalvontajärjestö ECTAA yhdessä Saksan matkailun Deutscher Reiseverband (DRV) -organisaation kanssa kokosi alan edustajia Brysseliin 25. lokakuuta. Käydyn keskustelun aiheena oli vetää yhteen keinoja Covid-pandemian sekä siitä aiheutuneesta kriisistä ja epävarmuuden ajasta ylitse pääsemiseksi Euroopan tasoisen lainsäädännön avulla. Esiin nostettiin mm. alalla todetut asiakkaiden maksujen palautusten viiveet ja laiminlyönnit, matkustusohjeistusten äkilliset muutokset…