Suomen matkailualan liitto SMAL valitsi 13.10.2022 Tampereella pidetyssä vuosikokouksessa liiton puheenjohtajaksi vuosille 2023–2024 Anne-Marjut Väänäsen. Olympia Kaukomatkatoimiston toimitusjohtaja Väänänen jatkaa luottamustoimessaan kolmannelle kaksivuotiskaudelleen. SMALin sääntöjen mukaan liiton jäsenyrityksen edustaja voidaan valita puheenjohtajan tehtävään enintään kolmeksi kaksivuotiskaudeksi. Väänänen on ollut mukana SMALin hallitustyöskentelyssä vuodesta 2014 alkaen. Anne-Marjut Väänänen on luotsannut ansiokkaasti SMALin 11-jäsenistä hallitusta läpi vaikeiden koronapandemian…
Kategoria: SMAL
SMAL:iin liittyviä artikkeleita
SMALin Rail & Road -tapahtumat kokosivat matkakaupan väkeä yhteen ja silmätysten
Suomen matkailualan liitto SMAL ja sen palveluyhtiö Smalser Oy kokosivat matkailualan toimijoita ’tiskin’ molemmilta puolin perinteiseen Rail& Road Show -tapahtumaan Helsinkiin 5. lokakuuta ja Tampereelle 6. lokakuuta, 2022. Mukana toteutuksessa olivat myös Discover America Finland, PATA Finland, VR ja Sokos Hotels, jonka hotellien suojissa tapahtumat toteutuivat molemmissa kaupungeissa. Näytteilleasettajiksi olivat saapuneet mm. Espanjan, Israelin, Liettuan,…
Ismo Lohtaja in memoriam
Ismo Lohtaja on poissa. Suomen Matkatoimisto Oy:n talousjohtajan ja varatoimitusjohtajan tehtävästä vuonna 1993 eläkkeelle jäänyt, matkatoimistoalalla meritoitunut talousmies nukkui pois 86 vuoden iässä äkillisen sairauskohtauksen seurauksena kotikaupungissaan Turussa 21. heinäkuuta, 2022. Ismo Lohtaja syntyi Pietarsaaressa 20.5.1936, mutta muutti perheineen jo pikkupoikana ensin Saloon ja sitten Turkuun. Siellä hän kävi sekä Turun Lyseon ’Ressun’ että Turun…
Reilut 600 eurooppalaista matkailuyritystä osallistuu kestävän kehityksen koulutus- ja/tai sertifiointiohjelmaan
Peräti 628 matkailuyritystä osallistuu EU:n COSME-ohjelmasta rahoitettavaan SUSTOUR-hankkeeseen, jolla edistetään kestävän kehityksen käytäntöjen ja työkalujen käyttöönottoa matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien keskuudessa. Suomesta hankkeessa on mukana 41 yritystä. SUSTOUR-hankkeen kautta mukana olevat pk-yritykset saavat teknistä tukea toimintansa kehittämiseksi. Suomi on yksi hankkeen viidestä virallisesta partnerimaasta ja hanketta maassamme koordinoi Suomen matkailualan liitto ry SMAL. Maaliskuun 2022 alussa…
SMALin toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti Euroopan matkatoimistoalan järjestö ECTAAn varapuheenjohtajaksi
Suomen matkailualan liitto SMALin toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti on 10. kesäkuuta 2022 valittu Euroopan matkatoimistoliiton ECTAAn varapuheenjohtajaksi toimikaudelle 2022–2024 Nikosiassa, Kyproksella, pidetyssä kokouksessa. Mäki-Fränti on toiminut ECTAAn johtoryhmän (Executive Board) jäsenenä jo toimikausilla 2018–2020 ja 2020–2022. Seitsemästä edustajasta koostuvan johtoryhmän ja koko järjestön puheenjohtajaksi valittiin Frank Oostdam Alankomaista. Rahastonhoitajana jatkaa edelliskauden tapaan Marios Kammenos Kreikasta ja…
Matkailun maailma juhlii syksyllä – Finnish Travel Gala perjantaina 4. marraskuuta
Suomen matkailualan liitto SMAL ry Finnish Travel Gala palaa syksyllä 2022! Juhlahumuista iltaa vietetään 4. marraskuuta Pikku-Finlandiassa, Helsingissä. ”Olemme iloisia saadessamme toteuttaa vuoden upeinta matkailualan gaalaa yhdessä alan arvostettujen toimijoiden kanssa”, sanoo Suomen matkailualan liitto SMAL ry:n toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti. Gaalan kulta-kumppaneiksi ovat jo vahvistuneet Amadeus Finland Oy ja Investment and Development Agency of Latvia…
Matkapakettien tarjonta ensi kesälle palautumassa kohti normaalia
Suomen matkailualan liiton (SMAL) sevityksen mukaan matkapakettien tarjonta ensi kesälle on palautumassa kohti normaalia. Euroopan osuus matkakohteiden vallinnassa korostuu entisestään. Kansainvälinen matkustus elpyy vauhdilla ja myös suomalaiset varaavat matkoja taas niin lähiviikoille kuin kesälle, syksylle ja ensi talvelle, todetaan SMALin julkilausumassa. Erityisesti Eurooppa ja sen lähialueet korostuvat matkavalinnoissa. Matkapakettien tarjonta on vielä vajaan kolmanneksen pienempi…
EU:n SUSTOUR-tukiohjelma tarjolla matkanjärjestäjille ja matkatoimistoille
Eurooppalaiset matkanjärjestäjät ja matkatoimistot voivat nyt hakea EU:n rahoittamaan intensiiviseen tukiohjelmaan, jolla kehitetään yritysten toimintaa entistä kestävämpään suuntaan. Suomen matkailualan liitto ry SMAL osallistuu EU:n rahoittamaan SUSTOUR-hankkeeseen, jolla edistetään kestävän kehityksen käytäntöjen ja työkalujen käyttöönottoa matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien keskuudessa. Tänään 11. maaliskuuta 2022 on käynnistetty pk-yritysten haku, jonka tavoitteena on valita reilut 175 eurooppalaista pientä…
ECTAA tuomitsee jyrkästi Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan
Euroopan matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien liitto (ECTAA) tuomitsee jyrkästi Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan ja ilmaisee solidaarisuutensa Ukrainan kansalle ja matkakaupan yhteistyökumppaneilleen. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on tyrmistyttänyt koko maailman. Ei ole olemassa mitään oikeutusta itsenäistä maata vastaan tehdylle hyökkäykselle, joka tappaa ja tekee kodittomaksi lukemattomiaviattomia eurooppalaisia, sanotaan ECTAAm julkilausumassa. ”Ukrainan konflikti on ennen kaikkea humanitäärinen katastrofi. On yksinkertaisesti…
IATA ja ACI teettivät tutkimuksen omikron -matkustusrajoitusten vaikutuksista
Kansainvälinen ilmakuljetusliitto IATA sekä lentoasemien järjesto ACI (Airports Council International) ovat teettäneet talouden ja terveyden analyyseihin erikoistuneilla Oxeralla ja Edge Healthilla selvityksen matkustusrajoitusten vaikutuksesta omikron -variantin leviämisestä maailmalla. Esimerkkimaiksi tutkimukseen valikoituivat Italia ja Suomi. Tehdyn selvityksen noin 40-sivuinen loppuraportti päätyy lopputulemaan, että matkustusrajoituksilla ei ole ollut käytännössä juurikaan vaikutusta omikron -variantin leviämiseen. Raportin, jonka nimi…