Visit Finland haluaa selvittää kansainvälisen ruokakampanjansa pohjaksi, mitkä ruoat suomalaiset kokevat kaikkein omimmiksi ja rakkaimmiksi niin koko maan tasolla kuin paikallisesti. Tavoitteena on tunnistaa suomalaisuutta parhaiten edustavat maut ja alueelliset ruokaperinteet, joita esitellään maailmalle osana Suomen ruokamatkailun kehittämistä.Erityisesti alue- ja paikallismedioita pyydetään levittämään tietoa kyselystä. Kyselyssä kartoitetaan sekä valtakunnallisesti tärkeinä pidettyjä ”suomalaisimpia ruokia” että eri…
Avainsana: visit finland
Business Finlandin uusi organisaatio aloittaa uuden strategiakauden myötä tammikuussa 2026
Suomessa Business Finland keskittyy innovaatiolähtöisen kestävän kasvun rakentamiseen tarjoamalla rahoitusta, kasvu- ja kansainvälistymisneuvontaa ja verkottumispalveluita kunnianhimoiseen uudistumiseen ja kasvuun tähtääville yrityksille ja tutkimusorganisaatioille. Visit Finland on organisaation matkailun edistämiseen suuntautunut funktio! Tammikuusta 2026 alkaen Business Finlandilla on Suomen lisäksi 11 maassa toimipisteet, joiden tehtävänä on edistää kansainvälisiä investointien, matkailijoiden ja osaajien houkuttelua Suomeen. Lisäksi Business…
Visit Finland: Suomi voi nousta ruokamatkailumaaksi arktisten makujen avulla
Visit Finland on teettänyt ensimmäistä kertaa kansainvälisen tutkimuksen siitä, miten Suomi nähdään ruokamatkailumaana. Ruoka kuuluu globaalisti matkailijoiden viiden kiinnostavimman teeman joukkoon, mutta Suomea ei vielä kovin usein yhdistetä tähän teemaan. Suomalaiseen ruokaan liitetään kuitenkin uteliaisuutta, ja siinä nähdään potentiaalia erityisesti puhtaiden arktisten makujen kautta. Tutkimus toteutettiin kesällä 2025 viidessä maassa: Saksa, Espanja, Ranska, Yhdysvallat ja…
Suomen talvimatkailulla tuhdit kasvuodotukset – jopa ennätystalvesta puhutaan
Business Finland / Visit Finlandin johtajat Kristiina Hietasaari ja Katarina Wakonen kertoivat Suomen talvimatkailun näkymistä organisaatioidensa näkökulmasta 22. lokakuuta, 2025. Suomen talvimatkailu jatkaa kasvuaan ja sen osuus talvikauden maamme palveluviennistä on jopa 16 %, kerrottiin ajankohtaiskatsauksessa. Talvimatkailun tulot ulkomailta Suomeen ylittävät jo € 1.2 miljardia. Huippusesonki ajoittuu joulu-helmikuulle ja maantieteellisesti leijonanosat jakautuvat Lapin ja pääkaupunkiseudun…
Ulkomaisten matkailijoiden lyhytvuokraus vahvassa kasvussa
Kansainvälisten alustojen (Airbnb, Booking, Expedia Group, Tripadvisor) kautta varatut yöpymiset Suomessa nousivat ennätystasolle vuonna 2024. Ulkomaiset matkailijat viettivät lyhytaikaisessa vuokramajoituksessa viime vuonna yli 2,7 miljoonaa yötä. Lyhytvuokrauksen määrä Suomessa kasvoi kolmanneksen edellisvuoteen verrattuna ja lähes 50 prosenttia vuoteen 2019 verrattuna. Lyhytaikaisen vuokrauksen osuus ulkomaisten matkailijoiden kaikista maksullisista yöpymisistä nousi viidessä vuodessa 21 prosentista yli 30…
Suomi ehkäisee matkailun haittavaikutuksia jo ennakolta
Visit Finland on julkaissut Kestävän matkailun tila 2024 -raportin, joka nostaa esiin tarpeen määritellä matkailun vaikutusten rajat ennen kuin ongelmia syntyy. Ilman kantokyvyn tunnistamista vaarana on, että matkailu alkaa kuluttaa juuri niitä vetovoimatekijöitä, joiden vuoksi Suomeen tullaan, kuten luontoa ja hiljaisuutta. Suomessa rakennetaan järjestelmällisesti mittareita, joiden avulla matkailun kasvu voidaan ohjata kestävään suuntaan jo ennakoivasti….
Business Finland: Paikallisten ääni kuuluu vielä heikosti matkailussa
Vain murto-osa matkailuyrityksistä kerää aktiivisesti palautetta paikallisilta asukkailta. Kansainvälistä matkailua edistävä Visit Finland kannustaa yrityksiä kehittämään vuoropuheluaan lähiyhteisöjen kanssa, sillä se vahvistaa sekä matkailuelinkeinon hyväksyttävyyttä että asiakaskokemusta. Kestävä matkailu ei rakennu vain ympäristöteoista. Sosiaalinen kestävyys, kuten vuorovaikutus paikallisten asukkaiden kanssa, on myös olennainen osa kokonaisuutta. Siitä huolimatta vain noin 10 prosenttia Sustainable Travel Finland -ohjelmassa…
Tilastokeskus: Matkailun kokonaiskysyntä Suomessa 16,6 miljardia euroa
Tilastokeskuksen arvion mukaan matkailukysyntä eli kotimaisten ja ulkomaisten matkailijoiden rahankäyttö Suomessa on palautunut vuoden 2019 tasolle 16,6 miljardiin euroon vuonna 2024. Matkailutoimialojen työllisyys on elpynyt notkahduksen jälkeen 146 600 henkilöön vuonna 2023. Luvut perustuvat Tilastokeskuksen laatimaan matkailutilinpitoon, joka on tehty Visit Finlandin toimeksiannosta, sekä Tilastokeskuksen arvioon matkailukysynnän kehityksestä vuonna 2024. Matkailutilinpito kokoaa yhteen matkailun talous-…
Suomi ja onnellisuus: seitsemän vuotta kärjessä – jatkuuko menestys?
Suomi on valittu maailman onnellisimmaksi maaksi jo seitsemän kertaa peräkkäin YK:n World Happiness -raportissa. Seuraava raportti julkistetaan 20.3., ja odotukset ovat korkealla. Valitaanko Suomi kahdeksannen kerran peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi? Suomen onnellisuus on ollut jo vuosia kansainvälisen median kiinnostuksen kohteena. Suomi on saanut tuhansia mainintoja medioissa ympäri maailmaa, aina The New York Timesista ja BBC:stä…
Ulkomaiset matkailijat käyttivät Suomessa 3,7 miljardia euroa vuonna 2024
Kuva: Harri Lindfors / Visit Finland Ulkomaiset matkailijat tekivät yhteensä 4,9 miljoonaa matkaa Suomeen ja käyttivät rahaa yhteensä noin 3,7 miljardia eli keskimäärin 310 miljoonaa kuukaudessa. Matkailijoita saapui 106 maasta ja he vierailivat 221 matkakohteessa. Matkoista yön yli matkoja oli noin 90 prosenttia. Vapaa-ajan matkailijoiden osuus oli 74 prosenttia ja työmatkailijoiden 26 prosenttia. Tiedot käyvät…