Finnair käsittelee 26 % enemmän laukkuja Kasvava lentoliikenne aiheuttaa ruuhkia myös matkatava-rankäsittelyssä. Finnair kertoo käsittelevänsä tänä kesänä 26 % enemmän laukkuja, kiireisimpinä tunteina yli 6 000 laukkua tunnissa. ”Finnairin liikenne on tänä kesänä ennätyksellisen vilkasta. Yhtiö on muuttumassa alueellisesta lentoyhtiöstä laajaa kansainvälistä reittiverkostoa liikennöiväksi yhtiöksi, mikä lisää läpikulkuliikenteen matkatavaran määrää. Emme myöskään enää merkittävästi supista…
Avainsana: helsinki-vantaa
Kesällä kuusi uutta suoraa kohdetta Helsinki-Vantaalta
Katalonialainen Clickair aloittaa uutena yhtiönä vapulta Helsinki-Vantaan lentoyhteydet lisääntyvät kuudella uudella kohteella kesäkaudella 2007. Kaikkiaan kesäkaudella Helsingistä pääsee yli 110 reittikohteeseen eri puolille maailmaa. Useiden kohteiden vuorotiheyttä on myös lisätty. Helsinki-Vantaalta on viikossa keskimäärin 1100 lähtöä ulkomaille ja 700 lähtöä kotimaahan. Toukokuun alussa alussa aloittaa liikennöinnin uusi espanjalaisyhtiö. Kataloniasta kotoisin oleva Clickair lentää neljästi viikossa…
Helsinki-Vantaa maailman lentoasemien parhaimmistoon
Jo seitsemäs kerta Matkustajat ovat valinneet Helsinki-Vantaan yhdeksi maailman parhaimmista lentoasemista matkustajien tyytyväisyyttä mittaavassa maailmanlaajuisessa ASQ-tutkimuksesa (Airport Service Quality). Helsinki-Vantaa sijoittui sekä oman kokoluokkansa maailman kolmanneksi parhaaksi että kaikkien kokoluokkien Euroopan kolmanneksi parhaaksi lentoasemaksi. Sijoitus on sama kuin edellisenä vuonna. Tiedot ilmenevät ACI:n (Airports Council International) maaliskuun 12. päivänä julkaisemasta vuoden 2006 matkustajatutkimuksesta. Helsinki-Vantaa valittiin…
Matkustajaterminaalin rahtipalvelu on käynnistynyt hyvin
”Keino välttää korkeita ylipainomaksuja” Yhä tuore lentorahtipalvelu Helsinki-Vantaan lentoasemalla on lähtenyt käyntiin hyvin. Toiminta palvelee yksityishenkilöitä, kansainvälisiä järjestöjä ja myös vaikkapa suomalaisten yritysten ulkomailla asuvaa henkilökuntaa. ”Matkustajat, joilla on laukuissaan enemmän painoa kuin lentolippu sallii, voivat lähettää matkatavaransa lentorahtina ja siten välttävät lentoyhtiöiden korkeita ylipainomaksuja”, sanoo Airport Travel Cargo Finland Oy:n toimitusjohtaja Gösta Sjöberg. ”Matkustajilla…
Uudet nostoautot nopeuttamaan lentokonesiivousta
”Siivoustyökalun kappalehinta n. EUR 170 000” Finnairin lentokoneiden siivouksessa Helsinki-Vantaan lentoasemalla on otettu käyttöön kaksi toimintaa nopeuttavaa Cleaning High Loaderia eli nostoautoa. Ne tuovat uutta tehokkuutta ja nopeutta lentokoneiden siivoukseen ja niiden avulla laajarunkokoneiden kääntöihin lentoasemalla saapumisen ja uuden lennon välissä. Kaukolentoja lentävät koneet lähtevät usein samaan aikaan. Ruuhka-aikana Helsinki-Vantaan lentoasemalla voi olla samaan aikaan…
Finnairin lähtöselvitys muuttuu Helsinki-Vantaalla
Uutta sujuvuutta haetaan Finnairin ulkomaan reittilentojen lähtöselvitys Helsinki-Vantaan ulkomaanterminaalin lähtöaulassa 2 muuttuu maanantaina 8. tammikuuta 2007. Asiakkaat ohjataan osittain eri lähtöselvitystiskeille kuin aikaisemmin. Finnairin mannertenvälisten lentojen turistiluokan lähtöselvitys siirtyy lähtöaulan 2 vasemmalle puolelle tiskeille 226-232. Näille tiskeille siirtyvät myös päivän kaikki lähdöt Pariisiin ja Lontooseen sekä aamulähtö Roomaan. Muut turistiluokan lennot selvitetään edelleen aulan oikealla…
Helsinki-Vantaalle 24 uutta lähtöselvitysautomaattia
Kaikilla lentoyhtiöillä mahdollisuus liittyä Finavia on hankkinut Helsinki-Vantaan lentoasemalle 24 kappaletta uusia lähtöselvitysautomaatteja. Automaatit on kehittänyt IBM helpottamaan lähtöselvitystä ja parantamaan lentoaseman asiakaspalvelua. Alkuvaiheessa automaateilla voi tehdä Finnairin operoimien reittilentojen lähtöselvityksen. Automaatit on sijoitettu kotimaanterminaalin ja ulkomaan-terminaalin lähtöauloihin. Matkustajat voivat tehdä lähtö-selvityksensä millä tahansa ensimmäiseksi havaitsemallaan vapaalla automaatilla. Kaikista automaateista pääsee helposti oman lentoyhtiön lähtöselvitysjärjestelmään….
Helsinki-Vantaalle mittava ulkomaanterminaalin laajennus
Alan kaikkien aikojen suurin investointi Ilmailulaitos Finavia käynnistää syyskuun puolivälissä Helsinki-Vantaan lentoaseman ulkomaanterminaalin laajennustyöt sekä uuden matkatavaran käsittelykeskuksen rakentamisen. Laajennusosa tulee pääasiassa Kaukoidän liikenteen tarpeisiin. Rakennustyöt valmistuvat syksyllä 2009. Laajennuksen jälkeen Helsinki-Vantaalla on kahdeksan laajarunkokoneille tarkoitettua matkustajasiltaa nykyisten viiden sijaan. Nykyisistä silloista vain kahteen mahtuvat Airbus A340- ja uudet A350-lentokoneet. Laajennettu ulkomaanterminaali on valmistuessaan mitoitettu…
Finnairin lipunmyynti muuttaa Helsinki-Vantaalla
Nykyisen tilalle lähtöselvitysautomaatteja Finnairin lipunmyyntitoimisto Helsinki-Vantaan lentoaseman ulkomaanterminaalissa (T2) muuttaa huomenna tiistaina 15.8.06. Uusi lipunmyyntitoimisto sijaitsee ulkomaanterminaalin tuloaula 2. alapuolella sijaitsevassa palvelukerroksessa, Suomen Matkatoimiston vieressä. Toimisto palvelee uudessa pisteessä tiistaina klo 12 alkaen. Muuton syynä ovat Ilmailulaitos Finavian tilojen uudelleenjärjestelyt. Vanha lipunmyyntipiste ulkomaanterminaalissa puretaan ja tilalle tulee yhteiskäyttöisiä lähtöselvitysautomaatteja. Finavian neuvonta palvelee syyskuuhun asti ulkomaanterminaalin…
Uusia palveluita saapuville matkustajille Helsinki-Vantaalla
Ostoksia, neuvontaa, tupakointia matkatavaroita odotellessa Helsinki-Vantaalle saapuville matkustajille on tarjolla uusia palveluita ja viihtyisämmät tilat. Schengen-maista saapuvien matkustajien on mahdollista tehdä ostoksia matkatavaran luovutusaulaan 2 avatussa Arrival Shop -myymälässä tai käyttää Finavian uutta neuvontapistettä tiedustellakseen palvelujen sijaintia, joukkoliikenteen yhteyksiä tai lentojen lähtö- ja tuloaikoja. Halukkaat voivat nyt myös savuttoman lennon jälkeen imaista hermosavut matkatavaran luovutusaulan…